maanantai 7. kesäkuuta 2010

Toko 6.6.


Heurekan tokoilut. Paikalla 2 uroskoirille räyhäävää Espanjanvesikoiraa, sakemanni, valkkari ja Staffi. Joten häirilötä on.
Paikkamakuu. Aluksi 2 minuutin paikkamakuu. Tämä ok. Meinasi nousta kerran, mutta katseesta painui heti alas. Koira rauhallinen, makaa suorassa, ei piippaa. Katse suoraan ohjaajaan.
Alo hyppy. Jostain syystä on alkanut hyppäämään vinoon. Pitää vahvistaa suoria pysäytyksiä.
Liikkeestä seiso. Tämä tänään erinomainen. Palasin koiran luokse hitaasti ja varmistelin paikallaoloa. Perusasentoon vasta käskystä, jes!
Seuraaminen. Bh kaavion mukainen seuraaminen. Edelleen pientä kontaktin tippumista. Kontaktin pysyttävä koko ajan. Vahvistetaan kehulla ja naksulla.
Kaikenkaikkiaan ok treeni. Hieman itseäni häiritsi se, ettei voinut olla varma muiden koirien olevan hallinnassa. Muutama "hyökkäys" kohti sai ohjaajan pälyilemään koko ajan ympärille ja keskittyminen ei parasta luokkaa.

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Toko 1.6.2010


Tiistai tokoilut Ojangossa.

Paikkamakuu. Perus Pommia, jää hieman rauhattomana paikalleen. Ei ota häiriötä vierustovereista (bc, Lagotto, Perro, Aussie, Russeli), eikä myöskään vieressä olevista agikisoista. Paikallaolo ei kuitenkaan ole varmaan, vaan pyrkii tulemaan luokse. Paikkamakuuta vahvistettu palkkaamalla pieniltäkin matkoilta, mutta silti koira nousee. Otetaan käyttöön apuohjaaja, joka sanoo käskyn, jos koira nousee. Paikkamakuuta otetaan myös kotona ennen ruokailuja. Lyhyitä n. 1-3 minuutin pätkiä. Muut koirat häiriönä.
Seuraaminen. Kontakti tippuu liian herkästi. Tämä tehotreeniin.
Liikkeestä istu. Hyvä. Istuu nopeasti. Varma paikallaolo. Ei ennakoi liikettä.
Liikkeestä seiso. Melko hyvä. Käskyn jälkeen saattaa ottaa muutaman askeleen. Koiran luo palatessa ennakoi sivulle tulon. Vahvistusta stop-käskylle.

Muuten Pommi on välinpitämätön muita koiria kohtaan kentällä. Tämä on hyvä. Viretila pysyy treenien ajan hyvänä, tosin hieman pientä uhmittelua on havaittavissa asenteella "olen paimen, osaan ja tiedän kaiken.."