perjantai 28. joulukuuta 2012

Kipeänä on kiva treenata..

...Ainakin Nitron mielestä. Se selkeästi käytti tilaisuutta hyväkseen, kun huomasi, että ohjaaja ei ole ihan kunnossa, eikä huomauttanut joka asiasta. Treenit siis alkoi sellaisella pienellä perseilyllä, eli koira yritti komentaa mua ja kierrokset olivat katossa..

Aluksi tehtiin luoksetulon stoppeja. Ensin vauhtia lelun kanssa ja välillä stoppeja. Ja eihän se niitä osaa. Toki, ei niitä olla järjestelmällisesti treenattukaan. Kiertämisen kautta vois ottaa stoppeja ja vauhtia, mut eihän tolle ole kiertämistäkään opetettu, hyvä minä...

Seuraaminen oli musta kamalaa, ei yhtään perus Nitroa. Itsekin toki räkäisenä laahustin omituisesti, on se peili vain fiksu keksintö. Käännökset kivat, mutta seuraaminen ei ollut niin tiivistä kuin yleensä. Edisti hieman.

Zeta: Seisomaan jää hyvin, hieman vinoon vain. Pysähtyy kuitenki hyvin. Maahanmeno hyvä, pää ei kääntynyt kun kävelin koiran ohitse. Istumista ei tänään osannut, eli ei sitä liikkeenä siis osaa. Istuu kyllä, mutta hypähtää istuviltaan jotenkin mystisesti eteen päin. Hassun näköistä, ei tiedä miten se saa loikattua. Istumista pitää vahvistaa.

Paikkamakuu 2 minuuttia. Vierellä penne pentunen Sole ja toisella puolella Pyrre. Meni maahan hyvin, ei reagoi muiden käskyihin ja meni kerrankin suoraan. Jäi rennon oloisesti makoilemaan kun menin piiloon. Kun tulin takaisin, makasi edelleen faarao asennossa. Oli kuulemma maannut rennosti ja varmasti. Molemmat vierustoverit karkasivat pari kertaa, Nitro oli vain kattonut ilmeellä "tosi noloa, mitä noi tekee?".. :) Nipalla ei kuulemma ollut aikomustakaan lähteä. Hyvää treeni siis!

Loppuun vielä tein vauhti luoksetulon, eli koira suoraan vauhdilla leluun kiinni. Jäi hyvin istumaan. Vierellä oleva valkkari ärähti ja "hyökkäs" Nitroa päin (koira oli hihnassa), Nipa istui paikallaan, ei ärähtänyt ;) Tuli käskystä hyvin luokse. Ei pärissyt koiralle myöskään jälkeen päin. Myös toisessa vauhti luoksetulossa oli epäonnea, taas Nipalle rähähdettiin, toki se oli vain hyväntuulinen Pyrre, mutta pärähtipä kuitenkin. Tämäkään ei Nipaa haitannut.
Hitto että olin ylpeä ja tyytyväinen! Nitro oli  taas asenteella "Nyt treenataan, kun on joulun pyhät laiskoteltu".

Paljon olisi taas treenattavaa ja hiottavaa, kumpa ohjaaja vain pääsisi tästä räkätaudista eroon. Koira oli tänään hyvä, vaikka virtaa riitti ja yrittikin mammaa hieman komentaa.

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Kotitokoja

Koska en kuumeessa kylmään ulkoilmaan viitsi lähteä, tein koirien aamunappuloilla hieman kotitokoja. Ensin Pommi.

Naksuttelin sivulla oikeaa paikkaa ja kontaktia. Hyvin sujui. Askelsiirtymät taaksepäin ihan kamalat. Koira ei osaa oikeasti käyttää takapäätään kovinkaan hyvin, koska sitä ei ole sille opetettu.. Oikealle siirtymät ihan ok, vasemmalle saisi olla tiiviimpi. Edestä sivulle siirtyminen parempi kuin ennen.

Maahan-istu vaihdot ihan ok, maahan-seiso ei niinkään. Näitä pitäisi treenata lisää. Kapulan pito treeni hyvä, ei nassuttanut kapulaa kuin muutaman kerran. Eikä enää siirtänyt sitä täysin taakse. On se kai jotain oppinut. Ja itselle: Älä enää koskaan missään tilanteessa hyväksy nykyiseltä tai tulevilta koirilta kapulan pureskelua ja takahampailla pitoa. Siitä kun on niin hemmetin kiva opettaa koira pois...

Lopuksi Pommi opetteli takaa kiertämällä sivulle tuloa. Olen välillä miettinyt tätä, sillä koira on raskasrakenteinen ja edestä sivulle tulot ovat 6/10 vinoja.

Sitten Nipan vuoro. Koira keräsi hienosti itseään ulkona meuhkaamalla sillä aikaa kun Pommi treenasi sisällä... Nice job :)

Ensin eteen tuloja, ne kun ovat perseellään. Tästä talosta ei löytynyt yhtään ainoata (!!!) heijastinta, joten siihen koskettaminen ei nyt onnistunut. Kädet siis paidan sisään ja nami + naksu yhdistelmällä koira koskettamaan eteen tullessa minua. Tein aika monta toistoa, kuka niitä laskee. Lopulta alkoi jo itse tarjoamaan koskettamista. Sivulle tulo on kuitenkin koiralla niin vahva, että alussa tarjosi aina liiketta vinossa, eli takapää oli jo menossa sivulle. Näistä huomautus, eikä palkkaa. Hyvin se kuitenkin alkoi jo korjaamaan paikkaa. Iltaruoalla sitten uusi yritys. Kyllä me tästä(kin..) suosta vielä noustaan.

Seuraavaksi Nitro teki Kapulan nostamista. Nosti kapulan tänään hyvin "hae" käskyllä. Pitää oikeasti muistaa kehua koiraa kunnolla, eikä vain paska jäykkänä jännittää osaako se vai ei. Heti kun oli megakehut, koira sai selkeästi itseluottamusta ja nosti kapulaa hyvin ja varmasti. Itse istuin sängyllä ja koira toi kapulaa korrektisti eteen. Ja totta kai sitä piti sitten koittaa myös parin metrin matkalta. Onnistui! Jee! Hyvä Nipa, hyvä me, hyvä meidän joukkue!

Lopuksi tehtiin maahan-istu kaukojen tekniikkaa. Meillä on eteisessä Nipan mentävä matto, joten sen päällä oli hyvä tehdä. Samalla näkee liikuttaako koira takapäätään, sillä Nitro mahtuu juuri matolle. Maahan meno saisi olla hieman nopeampi. Nyt välillä tipauttaa itsensa suoraan ja nopeasti, välillä hitaammin jolloin maassaolostakin voi tulla vino. Istumaan nousut ihan ok.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Hyvää sunnuntaita, Vuokkosilla vaihteeksi

Parin tunnin treenivuoro Vuokkosilla Nitron kanssa. Olis pitänyt ottaa Pommikin mukaan, oli niin vähän treenaajia..

Alkuun otettiin noutoa. Heitin kapulan, juoksi kapulalle ja juoksi takaisin. Nice. En saanut koiraa nostamaan kapulaa. Muutama pito treeni ja heitto. Koira haki kapulan. Näitä ei ehkä kannattaisi nyt tehdä kun se hemmetin eteen tulo kusee. Palautus todella hidas, johtunee varmaan siitä, että koira ei osaa eteen tuloa ja on täten epävarma. Ja minä hienosti sitten vielä palkkasin vinosta eteen tulosta. Hyvä minä! Järjen riemuvoitto taas.

Avo hyppy ok, nyt jäi kuitenkin melko lähelle estettä istumaan. Kutsuttaessa tuli sivulle. Pitäisiköhän tuota korjata hieman kauemmaksi, hyppy on kuitenkin siisti ja varma. Istuminen ei ole sille ongelma.

Seuraaminen  kuitenkin ihan ok. Jotain positiivista näistä treeneistä. En tehnyt pitkää kaaviota, muutamaa tekniikka juttua ja käännöksiä paikallaan vain. 

Piruuttani kokeilin hyppynoutoakin. Hyppäsi hyvin haki kapulan ja toi sen sivulle. Hmmph. Hyppynoutoa ei olla tehty tätä ennen. 

Merkki. Ihan kiva, haukahti 2 ensimmäistä kertaa kun lähti merkille. Paikkaa tulisi myös korjata, nyt jää merkistä katsottuna melko vinoon, saisi olla suora. Tätä pitäisi treenata. Hienosti tosin jäi perjantaina oma merkki hallille (samoin kun Nipan pieni noutokapulakin..) Ja ei niitä sitten tänään enää siellä näkynytkään. Hemmetin hienoa. Ei sieltä hallilta yleensä kamat häviä, vaan ne on nostettuna jonnekin. No en nyt sattunut löytämään niitä mistään. Prkl.

Paikkamakuu. Nitro teki paikkamakuuta kun pikku Sole treenasi hyppynoutoa. En ottanut aikaa, arvioilta 5 minuuttia ja palasin palkkaamaan koiran ja vapautin. Makasi hyvin, ei heittänyt lonkalleen. Jesh!

Jotenkin tuli taas sellainen olipahan reenit olo. Ja sellainen "ei toi mitään osaa". Hitto. Onkohan mulla asennevamma. Carita oli sitä mieltä, että Nipa on teknisesti kovin taitava, varmasti yltää valioksi asti. SM taso ei sitten niinkään, jos palkkailen tollaisista typeristä asioista. Intoa pitäisi saada myös lisää, kun koira kuitenkin osaa asioita ihan kivasti. Pitäisi keksiä erilaisia treenejä, kivoja, hauskoja ja yllättäviä. Ohhoh. Jotenkin saamaton olo. Hitto vieköön.

lauantai 15. joulukuuta 2012

Perinteisesti perjantai Vuokkosilla

Läpi tuulen ja tuiskun hän löysi tiensä Nitron kanssa hallille. Alkuun Avo hyppyä. Ei ollut ongelmaa. Saisi kuulemma vain mennä vauhdikkaammin. Teknisesti teki tänään oikein.

Kaukot ihan ok Avo kisamatkalta. Kun otin pidemmän välimatkan, ei koira enää noussutkaan maasta istumaan. Nämä siis tehotreeniin. Tein 3 kisamaista sarjaa. 

Seuraaminen perinteisesti kivaa. Musta on tullut joku seuraamis fanaatikko. Aina sitä pitää ottaa ja testata eri vauhdinmuutoksia. Vasemmalle kääntymiset olivat super, Nitro käytti hyvin takapäätään. Myös täyskäännöksen vaasemman kautta onnistuivat.

Merkille meno ei moitittavaa. Luoksetulo kusee perinteisesti. Nyt sitten ohjaaja ottaa itseään niskasta kiinni ja treenaa sen kuntoon. Tuolla ulkona hemmetin kylmässä viimassa oleminen ei vain oikeasti kiinnosta. 

Oon huomannut, että tämä tokon vääntäminen ei ole Nitrolle tarpeeksi. Eikä kyllä Pommillekaan, vaikka siltä ei niin suurta moottoria löydykään. Pommilla on ehkä hikiseen V6, mutta Nitro meneekin sitten jo V12 sarjassa. Olen epätoivoisesti yrittänyt lenkittää koiria pari tuntia päivässä umpihangessa ollen itse aivan rikkipoikkikatki lenkin jälkeen. Siihen päälle pihalla tokoa ja sisällä jotain aivojumppaa. Ei riitä. Koirani huutavat maastotreenejä. Ketuttaa. Koirista näkee, että virtaa on, mutta ei mitään mihin sitä purkaa. Siirryn tästä nyt Veikkauksen sivuille ja lottoan. Ehkä miljoonien ollessa pankkitilillä, voin ostaa lämmintä treeniaikaa joka päivälle. *Ugh* Olo helpottui huomattavasti.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Lyhyestä virsi kaunis..?

Tänään lenkkeiltiin koirien kanssa Landbon umpihangessa pari tuntia. Olin ottanut treenikamatkin mukaan, jos jostain sattuisi löytymään pieni pläntti pieneen treenaamiseen. No ei oltu aurattu mitään, joten treenattiin sitten lumessa ja auton renkaiden jäljissä pienet tokottelut.

Nipa otti ensin seuraamista. Kontakti ja paikka hyvät. Käännökset ja askelsiirtymät parempia kuin perjantaina. 

Avo jäävät hyvät :) Otin ensin seisomisen, sillä se on ollut hankalampaa. Tein suunnilleen 6 toistoa, kaikki hyviä! Koira ei liikkunut ollenkaan. Nyt vain pitäisi saada hieman joltain näkökulmaa siihen, onko koiran pysähtyminen tarpeeksi nopea. Maahanmenot hyviä. Kurkkasin olan yli (todella fiksua...) ja meni hissinä maaha. Olisi voinut olla nopeampi. Ei katsonut taakse kun kävelin ohi. 

Luoksetulon pysäytys. Ensimmäisellä valui. En antanut mitään apuja. Toisella kerralla käsiapu, johan pysähtyi. Käsiavun kanssa tein 5 toistoa, jonka jälkeen ilman käsiapua. Toimi. Se eteentulo on vain.. No perseellään. Pitäisi saada aikaiseksi opettaa sekin kunnolla.

Avo kaukokäskyt. Olen tehnyt käsimerkillä. Ei ole ollut ongelmia. Istuu hyvään ryhtiin, menee maahan hyvin.

Lopuksi niitä hemmetin eteen tuloja. Käsiavulla ja naksulla ok. En ole vielä(kään!!) saanut opetettua sitä koskettamistekniikkaa. Huono minä.

Pommi  seuraavaksi. Seuraaminen ihan ok, tuntuu vain väljältä kun Nitron seuraaminen on tiiviimpää. Kuitenkin hyvää seuraamista. Käännökset oikeaan hieman valui.

Jäävissä ei ongelmia. Hieman meni ensimmäisellä kerralla vinoon seisomosessa kun kävelin ohitse. Naksuttelin sitten paikallaoloista, jonka jälkeen kokonaisena liikkeenä ok. Maahanmenossa ja istumisessa ei ongelmia. Samoin kaukokäskyt ok.

Luoksetulon pysäytykset hyvät. Ei valunut (what??). Seisominen täpäkämpi kuin maahanmeno. Lisäksi maahanmeno voisi olla nopeampi. Eteen tuleminen korrekti.

Hemmetti kun pitäis sitä hyppyä treenata, mutta taitaa ojangon ulkohyppykin olla hautautunut lumen alle. Pitäisi taas alkaa tekemään tekniikkatreeniä peilin edessä. Jotenkin vaan tuntuu "vaikealta" laittaa Pommi ja Eetu ulos huutamaan, kun ne tietää, että treenaan Nipan kanssa sisällä. Sama juttu jos treenaan Pommin kanssa sisällä. Mä tarviin lämpimän hallin jokapäiväiseen treenaamiseen! Onneksi tällä viikolla on vuorot Vuokkosilla perjantaina ja sunnuntaina.

Mamman pojat <3



lauantai 8. joulukuuta 2012

Perjantai Vuokkosilla

Huittisista ollaan kotiuduttu. Siellä treenattiin pari kertaa tokoa ja muutaman jäljen ehdin tallata ennen kuin lumet tuli maahan. 

Eilen kuitenkin päästiin taas Vuokkosille lämpimään halliin treenaamaan. Teemana oli seuraamiset, askelsiirtymät, kontaktin pitäminen ja vauhdin muutokset. Lisäksi treenasin avoimen luokan jääviä.

Seuraaminen häirittynä oli ihan ok, hieman väljää välillä, koira kuitenkin korjasi itse hyvin. Piti kontaktin hyvin. Edistytty siis on. Askelsiirtymiä Nitron piti hetki miettiä. Vasemmalle ihan ok, oikealle ei kunnolla lähtenut mukaan. Palkkasin sitten heti kun lähti mukaan (idiootti olen palkannut vasta aina sitten kun on sivulla...) ja parani huomattavasti. Taaksepäin siirtyminen hieman epävarmaa. Ennen tämä ollut kunnossa, en tiedä mitä on tapahtunut.

Kontakti Nipalla ok, niissä ei mitään ihmeempiä. Peilin edessä on kyllä kiva treenata. Oon nyt itekin oppinut sitä, ettei koiraan tarvitse koko ajan tuijottaa.

Vauhdin muutokset seuraamisen yhteydessä olivat hyviä. Hitaassa kävelyssä koira ei enää yrittänyt istua, edistystä! Juoksussa menin aika kovaa, tahdoin nähdä miten koira reagoi, alkaako edistämään. Pysyi hyvin. Olen naksutellut oikeaa paikkaa. Seuraaminen tuntui hyvältä.

Jäävät olivat hyvät. Ensimmäisessä seisomisessa käääntyi hieman kun ohitin koiran, huomautin asiasta. Seuraavat toistot ok. Maahanmenot hyviä, saisi kuitenkin olla hieman täpäkämpi. Ei kääntänyt päätään kun menin koiran taakse.

Loppuun vielä paikallaolot. 2 minuutin makaaminen. Menin piiloon, muut koirakot eivät ottaneet piilopaikkamakuuta. Muut kävivät palkkaamassa koiriaan. Nitro makasi äänettömästi, hyvässä ryhdissä, eikä ollut tehnyt elettäkään, että lähtisi. Ei hermotunut muiden palkkaamisesta, eikä pyöritellyt päätään. 2 Minuutin istuminen. Istui hyvin ryhdissä. Ei muuta kommentoitavaa. Hyvä Nipa.

lauantai 24. marraskuuta 2012

Nitro toko Alo 1

Nitron ekat tokokokeet takana päin. Laitetaan tähän sitten kootut selitykset.

Luoksepäästävyys: 10. Ei ongelmia, ei väistänyt tuomaria.

Paikkamakuu: 10. Jäi hieman vinoon, olin varma, että rokottaa siitä. Makasi rauhassa, hiljaa ja varmasti. Pää ei pahemmin kääntyillyt, hallissa oli kuitenkin meteliä.

Seuraaminen kytkettynä: 9. Käännökset hieman väljät. Paikka pysyi, ei poikittanut tai edistänyt.

Seuraaminen taluttimetta: 8,5. Liian tiivis. Itse tykkään, että on tiivis, ei kuitenkaan painanut. Hmmh. Muutama kävikin kysymässä miksi ei tullut parempia pisteitä.

Maahan meno seuraamisen yhteydessä: 9. En tiedä miksi. Ei ennakoinut ja oli tippunut alas hissinä. Sivulle tulo ehkä Nitroksi hieman hidas.

Luoksetulo: 9. Otin koiran suoraan sivulle, jäi hieman vinoon.

Seisominen seuraamisen yhteydessä: 9,5. Oli hieman kyyryssä, muuten nopea ja täpäkkä seisominen. Olin tosin ihan varma, että koira meni maihin. No ei mennyt :)

Estehyppy: 10. Ei kommentoitavaa. Hyppäsi hyvin, jäi suoraan, korrekti perusasento.

Kokonaisvaikutus: 9. Mielestäni Nipa ei ollut ihan parhaimmillaan, en kuitenkaan oikein uskaltanut nostattaa koiraa ennen suoritusta lelulla.

Yhteensä siis 185, Alo 1 ja Kp. Tuomarina Harri Laisi. Mamman poika <3

Jännitin koetta aamusta. Lähinnä Nitron käyttäytymistä (lue länkyttämistä muille koirille..) ja paikkamakuuta. Paikallaolossa en niinkään sitä, että koira nousisi vaan sitä, että joku toinen koira nousee ja menee Nitron luo. Pommin kanssa en ole koskaan jännittänyt...

Paikallaolojen jälkeen kuitenkin rentouduin. Kehään mentäessä liikkuri kysyi "onko tämä sheltti vai pieni collie?" :) muuten koira tuntui hyvältä ja mitä pidemmälle koe meni, sitä varmemmaksi ohjaajan olo tuli. Hyvin kesti palkattomuuden, pitäisi ehkä opetella itse kehumaan liikkeiden jälkeen koiraa paremmin ja enemmän. 

Tyytyväinen olen, olihan tämä meidän ensimmäinen koe. Viilattavaa toki jäi, mutta ei me varmaan alokkaaseen enää mennä. Treenimotivaatiota on ja toivottavasti sitä riittää :) mieltä lämmitti kyllä, kun moni kävi sanomassa meidän touhuilujen olleen kivan näköistä.

Mamman Nitro, Nitti, Nipa, Glysis, Pääsinpää <3

perjantai 23. marraskuuta 2012

3x3 treeniä/päivä

Elossa ja treenattu. Uskokaa tai ette. Hakuilemassa käyty, samoin Tytin valvonnassa Jokelassa. Ihan ok kunnossa ollaan, luoksetulo kusee, joten tein paniikkiratkaisun koetta ajatellen, ja otan koiran sivu käskyllä sivulle. Se on siis herran haltuun.


Nyt olen ottanut pieniä tokotuksia, yleensä 3 kertaa päivässä noin 10 minuuttia. Eilinen setti oli aika kauhee, ei erotellut jääviä ollenkaan kahdella ensimmäisellä kerralla. Illalla sitten jo alkoi rusinat Nitrolla raksuttaa. Seuraaminen on ihan kivaa, ohjaajan pitäisi vain muistaa kävellä normaalisti...


Kokeen jälkeen lähdemme Huittisiin, kotiinpaluuta en ole määritellyt. Siellä kuitenkin toivottavasti pääsen treenaamaan. Tokoa nyt ainakin, toivottavasti lumi ei tule maahan, niin voisin ottaa jälkeäkin. Huittisissa on niin hemmetin hyvät maastot! Kokeen jälkeen pitäisi aloittaa luoksetulotreenit siten, että koira opetetaan koskettamaan esim. heijastinta. Haluan kauniin, varman ja tiiviin luoksetulon. Sen jälkeen aletaan taas ottamaan noutoa.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Kun toko sujuu niin haku on hukassa..

... Aamusta Ojangon kentälle. Ehdittiin treenata Nipan kanssa jo tovi ennen kuin Mari tuli paikalle.

Noutoa otin ensin hetsaamalla, noudot nopeat. Muutaman kerran haukahti mennessään kapulalle, mutta palautus ja pitäminen olivat hyviä. Näitä ehkä joku reilu viisi toistoa, kaikki ok. Sitten otin noutoa myös siten, että koira sivulla, pidin pannasta kiinni ettei varasta ja käskyllä kapulalle. Haki hyvin, töi, piti ja luovutti. Hemmetti, sehän noutaa! (Ehkä pessimisti ei kuitenkaan nuolase ennen kuin tipahtaa...)

Alo hyppy ihan perus, ei mitään ongelmia. Jää ehkä hieman lähelle hyppyä toisella puolen. Pitää myös itse muistaa olla kauempana hypystä, jotta koira saa tarpeeksi tilaa.

Seuraaminen ihan ok, edelleen alkaa ennakoimaan jos kävelen lähelle aitaa tms. Näitä treeniin lisää. Askelsiirtymät ok.

Seiso-istu-maahan peruuttamalla. Erotteli hyvin, istuminen alkaa olla hyvällä mallilla. Pitäisi varmaan tehdä ihan liikkeenä jo kohta.

Paikkamakuu tehtiin Kidan kanssa. Mentiin Marin kanssa kopperon taakse piiloon, aika 2 minuuttia. En nähnyt kopin välistä Nitroa, joten kattelin sitten Kidaa ;) Joten en tiedä miten rauhallisesti/rauhattomasti makasi. En kuitenkaan usko, että nousi. Makasi rauhassa kun palattiin koirien luokse. Hyvä paikkamakuu treeni, ja muuten Nitron ensimmäinen siten, että olin piilossa. Ehkä mun ei koetta ajatellen tarvitse paikkamakuuta stressata.

Tokojen jälkeen ajettiin Marin kanssa Kellokoskelle (?) Sonjan mettään hakuilemaan. Melkein saatiin kasaan Särkivaara hakutreenit: Töpö, Manne, Kida ja Nitro paikalla. Lisäksi soppaa sekoitti Sepon Malinois Riffi.

Nipan ajatukset olivat jossain ihan muualla kuin hakumetsässä. Se ei keskittynyt ollenkaa, jo ekalla pistolla se haahuili jossain ihan muualla. Nenä tukossa. Ensimmäinen ja kaksi viimeistä pistoa otettiin haamuina, muut 3 valmiita. Ei tullut oikein yhtään sellaista hyvää pistoa, Sepon pistoilla koira oli ihan kivasti kuulolla ja hajulla, sekä viimeisellä pistolla Sampalle koira oli jotenkin hajulla. Ei jotenkaan vaan luottanut nenäänsä, eikä mennyt pistoille. En tiedä mistä kiikasti. Seuraavaan treeniin:
- Selkeytetään pistoja
- Pitkiä pistoja
- Haamuja
- Maalimiehet innostavat koiraa
- Vaaditaan itsenäisempää työskentelyä, nyt tukeutuu muhun aivan liikaa

Kuitenkin hyvä treenipäivä, Kepo lähti vielä heittämään koirien kanssa parin tunnin lenkin Landbohon. Elämä tuntuu nykyisellään pyörivän aika koirapainotteisesti, Nompparelli kun on "Helppo lapsi". Nukkuu vaunuissa kun mamma treenaa, joten pääsen pari kertaa päivässä itsekseni treenaamaan, jos olen sillä tuulella. Mikäs siinä, kun on sinällään aikaa. Olispa tällaiseen aikaa aina.

lauantai 10. marraskuuta 2012

Lauantai aamu Pavilla..

Lauantai aamuna tokoiltiin Pommin ja Nitron kanssa pikaisesti Pavin parkkiksella. Olen muutamana aamuna tai iltana käynyt pavin parkkiksella ja todennut sen hyväksi treenipaikaksi, suosittelen! ;)

Pommi aloitti paikkamakuulla. Nousi taas minuutin kohdalla ylös, menin koiran luokse ja huomautin kunnolla asiasta. Koira uudestaan makaamaan, nyt pysyi 3 minuuttia.

Seuraamiset olivat Pommille huonot, kontakti tippuili ja käännöksissä koira erkani liikaa, sain huomauttaa sille asiasta moneen kertaan. Olin todella pettynyt. Tehtiin aika pitkään seuraamista, jotta se saatiin edes jonkilaiseen kuntoon.

Avo kaukot, ihan kauheat. Ei noussut istumaan millään, pönötti vain maassa. Tästäkin piti kunnolla huomauttaa, ennen kuin alkoi tehdä niinkuin pitääkin. Näitäkin tahkottiin ajallisesti melko kauan, että saatiin hyviä sarjoja.

Nouto oli hyvä, Pommimainen. Varma. Luoksetulo hyvä ja siisti. Hitto se tuli kovaa, ihan kiinni, ei kuitenkaan törmännyt.

Nitro oli kerännyt kivasti kierroksia autossa, kuulin pitkälle kun se haukkui siellä ja kun otin koiran autosta pois se oli niin into piukeena ja polleena että. Juoksi pitkin parkkista hihna suussa, annoin sen tehdä sen. Aikansa riekuttuaan koira tuli nätisti sivulle ja tiputti hihnan suustaan.

Seuraaminen oli kivaa, voisi kuitenkin olla vielä hieman tiiviimpää. Tuntuu, että välillä koira hiipii seuraamisessa. Ehkä se ennakoi jääviä aluksi, en tiedä.

Luoksetulo olikin sitten ihan kauhea. Otin siten, että maasta suoraan eteen istumaan, palkka tippui suusta. Oli parempia, mutta hieman vinoja. Täydeltä matkalta juoksi joko ohi tai tuli vinoon eteen istumaan. Siinä sitä sitten tahkottiin käskyllä eteen istumista ja kun vihdoin joskus tuhannen tunnin päästä sain hyvän suorituksen koira sai mega kehut ja palkan.

Nouto. Ensin hetsasin kapulalla ja päästin koiran vapaasti hakemaan kapulaa. Kyllä, se tuo sen jo luokse. Lähtee kyllä vauhdilla, muutaman kerran arpoi takaisin tulon kanssa, piti kuitenkin kapulaa. Viimeisen tein siten, että otin koiran vierelle, pidin pannasta kiinni ja annoin nouto käskyn ja kapulan tuotiinkin hienosti mammalle ;) Harppaus noudossa siis otettu eteen päin, koira näytti jopa hetken siltä, että noutaminen on kivaa..

Istu-maahan-seiso käskyjä otin peruuttamalla, koira jää paikalleen vaikka minä liikun edelleen taakse päin. Erotteli nämä käskyt hyvin. Ehkä se jopa osaa ne?

Ihan kivat aamutreenit. Pommilla oli selkeästi joku tänään uhmataan mammaa päivä. Nipa nyt oli Nipa. Energiaa ja virtaa oli potenssiin kolme.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Paniikki paikallaolo treeniä

Perjantaiseen tapaan ajeltiin Nipan kanssa ojankoon hallitreeneihin. Yllättäen olin paikalla Caritan kanssa ajoissa ja me vaihteeksi roudattiin tavaroita sivuun. Se on jännä, miten sinne kentälle ei voi tulla 10 minuuttia aikaisemmin.. Anyway, otettiin paikallaoloja eri häiriötilanteissa, mikä oli meille enemmän kuin tervetullutta treeniä.

Ensin ihan perinteisesti riviin paikallaoloon, Carita käskytti. Jätin koiran ja Carita heitteli leluja Nitron edessä, pysyi hyvin. Hetsasi lähtemään mukaan narupallolla, pysyi. Sanoi vapaa käskyä, pysyi. Nitro katsoi Caritaa vain kummissaan "Mitä ihmettä toi tekee" -ilmeellä. Yritti kyllä olla hyvin huomioimatta Caritaa ja piti katsekontaktia ohjaajassa. Kävin 3 minuutin jälkeen palkkaamassa ja vapautin. Hetken päästä laitoin paikkamakuuseen uudestaan riviin, en tiedä aikaa, mutta Carita hetsasi kolmea muuta koiraa sen aikaa. Pysyi. Ei ollut edes Nitromaiseen tyyliin levoton.

Seuraavaksi tehtiin siten, että muut koirat olivat paikkamakuussa ja Nitro leikki ja otti luoksetuloja koirien edestä, välistä jne. Mulle tässä oli treeniä lähinnä koiran hallinnan suhteen. Nipa ei kuitenkaan kertaakaan ollut lähdössä yhtään mihinkään, kun treenataan niin treenataan. Sitä jopa ärsyttää se, kun muut koirat treeneissä rähisee toisilleen, kuten tänään jälleen sama pyrre karkasi haukkuen mustiksen päälle. Nitro oli taas, että mitä helvettiä, eikö noi voi vain treenata. Onneks ei Nitron päälle tullut.

Nitro pysyi myös hyvin kun ryhmämme uusi jäsen valkkari Poju teki luoksetuloja Nitron vierestä ja ohjaaja myös leikitti koiraa. Ei ongelmaa. Tehtiin paikkamakuuta myös käskytyksellä, Nipa ei reagoinut muiden käskyihin kun oman mamma <3 Ei mennyt maahan, vaikka Carita yritti nakin avulla saada koiran maahan, vaan hemmetti sehän piti katsekontaktin koko ajan.

Häiriökestävyys on siis parantunut huomattavasti. Eniten mua kuitenkin ärsytti viereisellä kentällä ollut valtavan kokoinen aussie, joka länkytti kaikille, Nipallekin aidan takaa, eikä omistaja saanut koiraan mitään tolkkua. Omistaja sai pitää hihnasta kiinni ihan kunnolla, kun Pommistakin huomattavasti isompi kokoinen aussie paukutti menemään. Koira vain hyppi ja pomppi ja hyökkäili toisia koiria kohden. 

Peilin edessä tehtiin lopuksi seuraamista, askelsiirtymiä ja jääviä. Näissä ei tänään ongelmaa. Alo hyppy ok. Jopa nouto onnistui tänään siten, että pidin koiraa pannasta sivulla ja käskyn saatuaa koira nouti kapulan (Tytti huom!).

Summasummarun: koiran ja ohjaajan häiriökestävyys on kasvanut huomattavasti. Ei ohjaajakaan enää niin stressaa. Niitä salamointeja odotellessa menen nyt takkatuleen ääreen juomaan kupin kaakaota ja paijailemaan paimeniani. Maisterihan köllöttelee viltin välissä sohvalla...

perjantai 2. marraskuuta 2012

Tokoa areenalla

Tokoiltiin Vuokkoset areenalla Nitron kanssa. Otettiin ensin metallikapulan pitoa. Ensin vähän ällötti, mutta piti kuitenkin hyvin. Teki jopa yhden ihan ok noudon.

Paikkamakuun teki ensin yksin keskellä kenttää kun muut treenas ympärillä. Pysyi hyvin, oli kuitenkin levoton. Hetken päästä tehtiin paikkamakuu rivissä, meidän toisella puolella oli Nipan antivihollinen: provosoiva mustis uros, toisella puolella pitkäkarvainen pyrre. Nipa makas hyvin, tosin mua ärsytti, että mustiksen omistaja jätti koiransa vinoon Nitroon päin. Nipa ei kiinnittänyt siihen onneksi huomiota, vaikka se hieman yrittikin Nipan suuntaan katsella ja provota. Tämän huomasi myös Carita ja onneksi myös koiran omistajakin. Kävin palkkaamassa kerran minuutin kohdalla, olis kyllä voinut tehdä kokeenomaisesti. Ens kerralla sitten.

Luoksetulon otin pallon kanssa sivulle käskyllä. Oli hyvä. Voi kyllä olla, että sekoitan nyt koiraa sillä, että sen pitää tulla sivulle, eikä eteen. Käskyt ovat kuitenkin erit. Hmmph, pitää miettiä mitä tämän kanssa teen.

Peilin edessä oli hyvä tehdä seuraamisia ja peruutuksia. Olen tehnyt kotonakin peilin edessä siten, että koiran puolella on seinä, joten se ei pääse peruuttaessa poikittamaan. Samoin tein nyt peruutuksia hallilla peilin vieressä. Toimi hyvin. Askelsiirtymät olivat hyviä ja ohjaaja luottaa koiraansa koko ajan enemmän. Ehkä minäkin kehitys ohjaajana koko ajan paremmaksi...?

Tein myös jääviä kokonaisena liikeenä, ei mitään ongelmaan. Maahan tosissaan putoaa hissinä ja seisoakin osasi tänään. Istuminen tuotti alkuun hankaluuksia, koira kyllä istui, mutta oli lähdössä mukaan. Pari muistuttelua, että istuakin voi paikallaan ja johan onnistui.

Tosi kivat treenit. Vielä kun pyrre karkasi omistajalta haukkuen mustiksen luokse, joka nosti rähinän ja Nitro pysyi käskyn alla sivulla ja seurasi kun muut länkytti lämmitti mieltä kovin. Ei se treenatessa halua muiden länkytyksiin vastata, se länkyttää sitten lenkillä niille... Lisäksi hyvää mieltä toi se, kun Carita sanoi, että olisi kiva jos muutkin ryhmässä oikeasti treenaisivat koiriaan viikolla, jotta edistystä näkyisi muissakin kuin Nitrossa. "Olisivat edes lähellä Nitron tasoa". Tämä oli kiva kuulla. Ehkä mä oon tehnyt asioita sittenkin treeneissä oikein... 

Musta me ollaan tällä viikolla treenattu huonosti, tokoiltu kentällä vain pari kertaa ja käyty kerran haku treeneissä. Lisäksi jotain pieniä 10 minuutin pätkiä tokoa omassa pihassa. Koiralla on virtaa. Jollekin tuollainen määrä on varmaan ihan ok, mutta Nipan ikäiselle vilkkaalle aussielle aivan liian vähän. Ehkä sitten kun se on vanhempi (ei kuitenkaan viisaampi), sille riittää vähempikin. Vai onko se vain tottumuskysymys, siis se, että koira on tottunut puuhastelemaan melkein joka päivä, joten sitä se odottaakin? 

Jaa-a, hyvää viikonloppua!

Pienet perjantai aamun tokotukset

Tokoiltiin Nipan kanssa aamusta Vantaan Vankilan parkkiksella vesisateessa. Vaunuille sentään löysin jonkinlaiset sadesuojan ja äitinsä unenlahjat omaava tyttö oli kiltisti tirsamaassa treenien ajan.

Koska Nitrollekin on pakko niitä kokeita alkaa kohta haalimaan tehtiin Alo luokan (niin tylsää...) liikkeet, ilman hyppyä ja luoksepäästävyyttä (yllätys, kun yksin treenaa...?). 

Seuraaminen oli oikein mukavaa. Välillä musta tuntuu, että koira edistää, mutta kun olen hallissa katsonut peilistä, ei se edistä. Mun tunnemus johtuu varmaan siitä, että Nitro on niin pieni, joten mun on yksin vaikea katsoa oikeaa paikkaa. Ilman talutinta seuraaminen on parempaa, ehkä en itse osaa jotenkaan sen remmin kanssa seuruuttaa...? Kyllähän tän ikäsen koiran pitää jo osatakin seurata, mut eiks kaikilla ole aika se seuraaminen silti trenaattavaa listalla?

Liikkeestä maahan, ei moitittavaa. En tiedä miten meni maahan, uskoisin kuitenkin että hissinä, niin kuin aina. Ohjaajan katse kun oli naulittuna eteen..:)

Luoksetulo otin koiran jostain syystä ensin luoksetulolla "sivu" käskyllä. Koira tuli luokse, mutta ei juosten kuten aina ennen vaan laukaten. Ehkä oli hieman hämillään? En tiedä mitä sekoilin, ehkä pitkin naamaa valuva vesi sekoitti mun pään? Ja se, että likka herätti mut yöllä jo klo 3, kun se yleensä herää ensimmäistä kertaa vasta 5-6 aikaan...(Selityksiä...). Tein kuitenkin pari kertaa uudestaan "hit!" käskyllä ja koira tuli eteen. Jäi hieman kauas (mun mielestä!), mutta ehkä se ei Alokkaassa ole vielä niin justiinsa. Sivulle siirtyi nätisti yhdellä käskyllä.

Liikkeestä seiso. Sehän seisoi. Ehkä peruutukset ja "top" käskyn vahvistaminen on auttanut. Napsahti nätisti seisomaan ja törötti siinä niin kauan kun menin sivulle. Seisoin sivulla kauemmin kuin kokeessa pyydetään, koska tahdoin varmistua siitä, ettei koira ennakoi.

Hyvät treenit, harmittavasti häiriönä ei ollut kuin kaatosade. Kotiin kun päästiin, olin niin vettä valuva ihminen kuin vain voi olla. Kaikki vaatteet sukkia myöten aivan märkänä. No, onneks illalla on hallitreenit.

Pommin vuoro oli eilen aamutreeneille, mutta en kyllä yhtään muista mitä tehtiin.. Ehkä se oli hyvä...?

Nitron mielipide sade treenien jälkeen:



tiistai 30. lokakuuta 2012

Hauskat hakutreenit Mestarintiellä

Pidettiin hakutreenit Mestarintiellä. Osanotto ei yllättäen ollut kovinkaan suuri, paikalla vain Marika & Jalo ja Hanne & Ripa. Mukana oli vain Nitro, koska meillä ei edelleenkään ole autossa verkkoa takapaksin ja takapenkkien välissä ja Pommi ei pysy takana.

Otin Nipalle siis 6 pistoa, liikkuvilla maalimiehillä kun ei muutenkaan olisi voinut ;) Palkkana maalimiehillä oli nakkeja, koska Nipahan ei ole piilolla kovinkaan innokkaana aikaa viettänyt. Hanne ja Marika saivat siis syötellä koiraa, jotta ehdin paikalle. Pistot olivat vaihdellen n. 50-60 metrissä.

Kaksi ensimmäistä pistoa haamuilla. Onnistui hyvin, meni suoraan piilolle. Ensimmäisellä pistolla haukahti taas lähtiessä, mutta laitettiin se innostuksen  piikkiin. Meni maalimiehille hyvin ja rohkeasti, ei ujostellut. 3 seuraavaa pistoa otettiin valmiilla maalimiehillä. Sinällään riski, että ei merkattu piiloja, arvioin vain maalimiesten etenemisen. Koira meni kaikille pistoille hyvin ja teki upeat pistot. Taas olin ylpeä. Viimeisen piston olin varmistellen hieman pidemmälle haamuna, jotta tulisi onnistunut suoritus. Ja olihan se onnistunut. Lopuksi Marika leikki Nipan kanssa vielä pallolla.

Oli niin hyvänmielen treenit, kaikki koirat olivat loistavia. Varsinkin vanhaherra Jalo.

tiistai 23. lokakuuta 2012

No oho, me agiliideltiin


..Kyllä, tämä kööri oli tiistai aamuna aksailemassa Ojangossa. Ihan sitä varten mentiin. Ensin oli Nitron vuoro. Nipa lämmitteli lihakset tokoilemalla. Merkille lähetystä kisamatkalta. Hyvin löytyi merkki ja merkin tökkiminen on mennyt minimiin sen vuoksi, että lelu on merkin takana. Tosin haukahti muutamalla kerralla. Miten tätä pitäisi korjata, koiraa ei ilmeisesti kannata pyytää pois, jotta pysyisi merkillä? Jotain oon oppinut, Tytti huom! :)

Seuraamiset ihan ok, liikaa virtaa, aivan liikaa. Pysyy kontaktissa, mutta ei mun mielestä tarpeeksi lähellä. Toko ajatellen varmaan ihan ok, tai sitten oon vaan liikaa kattellu ja treenannut Mali/riiseni-ihmisten kanssa. Kuka tykkää minkäkinlaisesta seuraamisesta. Tykkän tiiviistä, koira ei kuitenkaan saa painaa. Positiivista on se, että Nipa ei ääntele seuraamisessa, virtapiikki näkyy lähinnä ei keskittymisenä, eli edistää hieman. Ei kuitenkaan poikita (enää!). Mahan aiheuttamat poikittamiset ovat siis historiaa.

Alo hyppy ok. Otin piruuttani myös AVO hyppyä, tämä hieman epävarma, meni kuitenkin istumaan. Kumpa vain saatais se ALO pois alta.

Noutoa otettiin ensin pidon kautta, sitten niitä kapulan heittoja ja koira toi kapulan. Kapula pysyi suussa Pidä käskyllä! Peruuttelin ja kehuin koiraa. Kestää käskytyksen hyvin, istui ja piti kapulasta. Kestää kapulan kosketuksen hyvin. 

Aksat sitten. Nipahan ei mikään aksa koira ole, edelleenkään. Vaan ihan humputtelu mielessä käydään Ojangossa omalla ajalla treenaamassa. Agihan jäi silloin aikoinaan meiltä pois, kun koira kävi niin kierroksilla, että musta oli parempi purkaa energia johonkin toiseen lajiin. Koira siis oli niin kierroksilla, että kävi näykkimään, eikä siihen mitkään kentältä pois viemimem auttanut. En tiedä onko koira aikuistunut (mun Nitro, ei kai...) sen verran, että nyt alkaa jo näyttää paremmalta.

Tehtiin ihan perus hyppy sarjaa, kivasti koira odottaa paikallaan, eikä varasta. Hyppää ihan ok tekniikalla, rimat olivat 45cm. Pääsin jopa hieman pyörittämään koiraa neliön muodossa. Tehtiin perus välistä vetoja ja koira oli hyvin kuulolla. Putkeen irtoaa hyvin ja tehtiin pientä radanpätkää hyppyjen ja putkien muodossa. Oli aika hauskaa. Nipa teki myös targetilla muutamia kontakteja, aika näppärä jätkä J Mut ei siitä agility koiraa ole tulossa.
Pommikin lämmitteli lihaksia tokoilemalla.
Ensin hyppynoutoa, ei ongelmia. Muutaman kerran toi hieman vinoon, korjasi kuitenkin itse. Otin Pommille myös kapulan pitotreenejä, se kovasti näissä pitämisissä vänkää vastaan. Ei kuitenkaan paineistu siten, että noudosta olisi tullut epämiellyttävää, se ei vaan tykkää siitä että kuonoon kosketaan kun kapula on suussa.

Merkin paikka löytyi kerralla pitkältä matkalta. Tämä taitaa olla Pommin mielestä aika hauska liike, se on hirveen pätevä monessa asiassa. Harmi, että ohjaaja on ollut hieman kämänen ja saamaton aikoinaan. Pitäisi varmaan ottaa enemmän merkiltä ruutuun lähetyksiä, siinä koira oli ihan kujalla. Kävi hyppäämässä esteen ja kiertämässä kentällä olleen tolpan. Teki kierron jälkeen tosin ihan itse ja omin avuin hienon seisomisen vauhdista ;) Oli pakko nauraa. Lähetin koiran siis merkille ja siitä ruutuun siten, että ruudussa oli pallo. Tämä toimi ainakin tällä kertaa, saa nähdä palautuuko liike hiljalleen merlen mieleen..

Eteen menoa otettiin pitkästä aikaan. Käytiin yhdessä viemässä kentän toiseen päähän pallo. Lähti lujaa, vapautin pallon kohdalla. Harmi, ettei Ojangossa ole samanlaista systeemiä eteen menon harjoitteluun kuin Jokelassa.

Lopuksi  Pommi otti luoksetulon pysäytyksiä kiertämisen kautta. Nämä ok, palkaksi lensi pallo. Harmi tosissaan, että ohjaaja on ollut niin käsi, kun koira kuitenkin osaa ja on taitava.

Pommi teki agissa samoja juttuja kuin Nipa, lisäksi se otti pidempää radanpätkää, jossa mukana A-este, keinu, kepit ja rengas. Koira kun osaa lajia kuitenkin ihan kivasti, vois varmaan piruuttaan mennä ykkösiin kokeilemaan. Ehkäpä ostan sen lisenssin ensi vuodelle..

Kontaktit olivat tänään paremmat kuin yleensä. Pommilla on välillä ollut paha tapa hieman hypätä kontaktilta pois, nyt se jäi nätisti kontaktille odottamaan.

Treenien jälkeen ajoin vielä Landbohon juoksuttamaan koiria. Hyvä tunnin lenkki sisälsi lämmittelyt, mäkijuoksua ja jäähdyttelyt. Oli onnelliset pojat. Emppu oli päässyt sillä aikaa kepon kanssa lenkkeilemään ja olivatkin haistelleet (tai toivottavasti vain Eetu…) reilun tunnin muiden koirien jättämiä fakseja pitkin Hakkilaa.

Kuva iltapäivän riehumislenkeiltä soramontilta. Happy dogs?




maanantai 22. lokakuuta 2012

My littele guardian dog

Tämä nyt ei ole mikään treenipostaus ja mietinkin pari kertaa kirjoitanko ollenkaan. Laitetaan nyt silti..
Tänään oli Nitron vuoro päästä mamman kanssa yksin lenkille. Pyrin siihen, että jannut pääsevät lenkkeilemään myös yksin, sillä ainakin meillä joukossa tyhmyys tiivistyy..

Oltiin kävelty jo hyvän matkaa ja itseasiassa olimme jo kotiin päin menossa. Vastaan tuli humalainen mies, joka pysäytti meidät ja kysyi miltä bussipysäkiltä pääsee "takaisin stadiin". Neuvoin pysäkin ja yritin jatkaa matkaa. Mies kuitenkin tuli lähemmäs ja halusi katsoa vaunuihin: "Minkäslainen vauva sulla täällä on?" Vastasin vain, että "pieni" ja lykkäsin vaunuja eteen päin. Mies lähestyi kuitekin ja sanoin heti "Älä koske vaunuihin". Uskoi sen, mutta seuraavaksi alkoi lähestyä Nitroa "Mikäs tää sun rekkus on?". Sanoin äijälle taas "Älä koske koiraan". Tyyppi vaan tunki lähemmäs, halus kuulemma rapsuttaa. Hetken Nitro katsoi mua, ihan kuin lupaa pyytäen ja alkoi murisemaan äijälle. Mies ilmeisesti ymmärsi yskän, perääntyi ja lähti bussipysäkille päin. Koira lopetti murinan heti.

Koin itse tilanteen hyvin epämukavana, en ehkä uhkaavana, mutta kuitenkin. En tiedä kokiko Nipa tilanteen uhkaavana, oliko se vain epävarma humalaisen käytöksestä ja vaikuttiko mun perääntyvä käytös ja erilainen äänensävy koiraan, sillä ne eivät varmasti olleet normaaleita. Mun mielestä koira varoitti äijää hyvin ja lopetti heti kun tilanne laukesi. Lisätään tähän vielä, että Nitro ei ole koskaan eikä missään tilanteessa murissut ihmiselle. 

Oli jännä huomata koiran reaktio. Itseasiassa näin jälkeen päin mietittynä, kun mies lähestyi vaunuja, Nitro tuli mun viereen seisomaan, sillain poikittain eteen, lähemmäs vaunuja. Se oli valppaana koko ajan. Nitro seuras tarkasti miehen menoa kauemmaksi, itse seisoin paikalla. En tahtonut heti lähteä perään. Kun mies ei ollut enää näköetäisyydellä koira hyppäsi mun vasten ja häntä alkoi heilua. Ihana pikku Eero liukas luikku. Täyttä koiraa koko 16 kiloa.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Perjantai perseelleen... Ei suinkaan ;)

Perus perjantai tokotukset Vuokkoset Areenalla. Olin itse ihan hemmetin väsynyt ja mietin jo etten jaksa mennä treenaamaan. Koko viikon on tullut luettua tentteihin ja tehtyä kouluhommia. Täydellinen äiti, hyvä koiranomistaja, tunnollinen opiskelija syndrooma iski viikon aikana pariin kertaan. Perjantaina sitten kaikki väsymys pamahti päälle, lähdin kuitenkin treeneihin, sillä se on mun omaa aikaa koiran kanssa, mun tapa rentoutua ja päästä tekemään itselle tärkeää asiaa. 

Väsymys katosi kun pääsin Nitron kanssa halliin. Olin ajoissa paikalla ja kentät olivat vapaana. Ruutu ja merkki oli hienosti jätetty kentälle. Merkille lähetykset ok, meni vauhdilla. Haukahti tosin, mutta en ollut ottanut Nipalta yhtään energiaa pois ennen treenejä, käytiin vain pienellä kävelyllä ja suoraan halliin. Tiesin jo etukäteen, että virtaa on, oli ollut tylsä päivä. Meni merkille hienosti, ei saalistanut. Positiivista. 

Ruutuun käytiin laittamassa lelu (Tytti huom, keskelle taakse!). Lähti oikeasti ja lujaa. Riekkui pallon kanssa paljon, vaikka pallo oli Pommin. En tiedä mihin Nipan narupallo on joutunut, jäikö vahingossa keskiviikkona hakumetsään? Oli ihan super.

Peilin edessä tehtiin seuraamista ja asennonvaihtoja. Helpompaa mulle, kun ei tarvitse tuijottaa koiraa onko se suorassa. Oli se :) Ja kuten Tytin kanssa puhuttiin, jos koira on hieman kasassa, se on kasassa. Huono ryhti ;)

Jäävissä tehtiin asennossa pysymistä. Maassa oli ja istuminen häiriön alaisena oli "suht helppo", mutta seisomisen kanssa oli vaikeuksia. Jää hyvin top käskyllä seisomaan, Caritan tekemä häiriö narupallolla oli hieman liian vaikeaa. Pahinta Nipan mielestä oli juuri se, että oma narupallo oli hukassa ja Caritalla sellainen on. Näitä siis reenaamaan lisää, seisomista häiriössä. Lisäksi istuminen oli vaikeaa silloin kun mä hypin koiran edessä. Sivulla olon kestää hyvin, vaikka heiluttelen sivulla ja edessä narupalloa, muuta lelua tai nakin palat lentävät kuonon edestä.

Paikkamakuu tehtiin bc pennun ja perro Unan kanssa. Laitoin Nitron tarkoituksella makaamaan puomin viereen, tiesin, että se olisi sille vaikeaa. Ajateltiin Emmin kanssa ottaa perus 2 minuuttinen. Emmi kävi palkkaamassa Unaa minuutin jälkeen, Nipa nökötti paikallaan. Oli levottoman näkönen, mutta ei noussut, koska "mamma on sanonut, että tässä saatana maataan vaikka ydinpommi räjähtäis". Nitro oli paikallaan myös silloin kun Una nousi ylös ja penne meni riekkumaan niiden eteen. Nipa oli paikallaan niin kauan kun mamma tuli viereen, otti sivulle ja vapautti. Ei maannut hyvässä ryhdissä, mutta perkele makas. Se on tällä hetkellä pääasia.

Oma kehu ehkä haisee, mutta Nipa oli taas tänään yks pätevimmistä koirista tuolla. Ehkä ohjaajakin alkaa kehittyä. Kuka tietää. 0 Rähinää kenellekään, ei edes sille mustaterrierille, joka muuten oli koko ajan ohjaajalla kiinni.. Nipa oli niin liikkis sen uusien ystävien kanssa, ihana pieni bc ja perro Una. Nitriitti on ehkä hieman ihastunut Unaan ;)

Pitotreenejä tehtiin myös kun muut vain hengaili. Piti hyvin. Koira tuli käskystä luokse, istui itsenäisesti eteen. Piti, vaikka heiluttelin ja taputtelin kapulaa.

Ihana Nitro <3 Kuinka monta kertaa olen sanonut, että tuli melkein kyynel silmään treeneissä? Ja kuinka monta kertaa olen sanonut "Vittu tota koiraa"?  Ja kuinka paljon tuo pieni harmaa on minulle harrastus rintamalla antanut? Niin paljon, että kaikki V*ttuPer*eleSaa*anat unohtuu. Kumpa ohjaaja saisi vietyä koiran niin pitkälle, kun sen rahkeet riittävät. 

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Hakutreeniä vesisateessa

Pitkästä aikaa haku treenit Nipalla takana. Olin törkeästi 15 minuuttia myöhässä. Vihaan olla myöhässä. Mutta mulla on selitys tälle: Lahden motarin ruuhka (vettä satoi, osa kuskeista ei osaa ajaa vesisateessa..) ja Hyrylän jälkeen oli tietyömaa. Koko matkaan meni reilusti yli tunti, ja kun olin niin superisti suunnitellut tekeväni lenkin ennen treenejä. Pah!


Pikku Eero liekas luikku otti 6 maalimiestä. Ajattelin hieman katsoa onko jälkien ajaminen vaikuttanut hakuiluun. Olin aika varma, että on. No EI ollut! Ensimmäinen pisto keskilinjalta etukulmiin. Tuula ja Seppo lähtivät samaan aikaan ja Nitro näki molemmat. Olin aika varma, että avasi nenäänsä kun nuuskutteli siihen malliin ilmaa kun maalimiehet hävisivät näkyvistä.



Ensimmäinen pisto Tuulalle. Lähti lujaa ja haukahti lähtiessään, oli ihan into piukeena. Ei ensin paikallistanut, teki kyllä töitä joten lähetin koiran uudestaan. Lähti uudestaan hyvin matkaan. Nyt maalimiehelle asti. Hieman ujosteli, mutta meni maalimiehelle kuitenkin. Palkkana caesar ruokaa ;)



Sepolle lähti hyvin, ei meinannut kuitenkaan paikallistaa umpipiilossa ollutta maalimiestä. Meni kuitenkin ihan rohkeasti, Seppo kannusti ja kehui hyvin.



Kolmas maalimies oli Samppa, lähti hyvin rinteeseen, ei kuitenkaan luottanut siihen, että maalimies voisi olla niin kaukana. Laitoin uudestaan ja upposi hyvin. Sampalla Nipa oli into piukeena, ihana poika :) Neljän maalimies (Tuula) meni samalla kaavalla kuin Sampallekin. Ehkä hieman helpompi pisto, kuitenkin suora ja meni maalimiehelle Ensimmäisellä lähetyksellä.



Viides maalimies oli Samppa hiekkakuopassa. Irtosi hyvin, ei kuitenkaan heti uskonut, että kuopassa voi olla joku. Meni kuitenkin kuopalle reippaasti ja oli aivan täpinöissä kun Samppa palkkasi ja kehui. Tämä pisto oli suora, hieno! Samppa palkkasi myös pallolla, tämän piti olla viimeinen pisto, koska oli niin super :)



Eipä kuitenkaan ollut, sillä Seppo oli ehtinyt mennä piiloon. Nitro meni suoraan pistolle, söi nopeasti, enkä ehtinyt kunnolla maalimiehen luokse. Palasi kuitenkin maalimiehelle, nuoleskeli kuppinsa tyhjäksi ja sai palkaksi pallon. Oli kyllä niin polleeta poikaa että!



Kaikki pistot tehtiin haamuina, jotta varmistettiin maalimiehelle meno ilmavainulla ja että saatiin suoria pistoja. Seuraavaan treeniin:

- Tärkeää ottaa kunnon piiloja, maalimiehet piiloon hyvin!
- palkaksi jotain jota maalimies voi syötellä, että ehdin paikalle
- Loppupalkkana kunnon leikki maalimiehen kanssa
- Koiran pitää antaa tehdä enemmän omia ratkaisuja


Hyvä treeni, hyvä mieli. Tästä on hyvä jatkaa. Maalimiehet olivat ihan superit!

tiistai 16. lokakuuta 2012

Lepopäivä

Tänään treenattiin Nipan kanssa vain hieman noutoa. Muuten rekuilla lepopäivä. 
Nipalla on just sellainen ilme "Mä en koskaan pääse treenaamaan". :)
Reppana. Joutuu elämään normi koiran elämää ja vain lenkkeilemään, syömään ja hengaamaan ;)

Huomenna onneksi taas uudet kujeet ja hakutreeniä pitkästä aikaa. Siistiä. Elän treenieuforiassa. Tai jossain sellaisessa. Life is good.

Tokoa Jokela tyyliin

Jokelan tokotukset takana. Ennen Jokelaa kävin Pommin kanssa ottamassa paikkamakuuta Keravalla, Hyrylässä ja Jokelan keskustassa. Mikä ihme siinä on, että kokeessa se ei pysy? Kaikki muut liikkeet on "aina" 9 tai 10 ja paikkamakuu nollille. Mä en kestä enää. Näissä paikkamakuu treeneissä koira pysyi jälleen paikallaan. En tiedä miksi se kokeessa nousee seisomaan ja menee takaisin maahan. Sillä ei siis ole mitään halua mennä toisten koirien luokse, se vain nousee seisomaan ja menee takaisin maahan. Melkein tekis mieli jättää sunnuntain koe väliin.

Nitro otti Jokelassa ruutua, tätä ei olla hetkeen treenattu. Koira korjaa kivasti ohjaajan virheet (palkka väärässä paikassa..), lähtee ruutuun vauhdilla. Pitäähän tähänkin tosin ongelma kehittää, eli haukahtaminen kun on niin into piukeena. Tämän purkaminen siis seuraavana ohjelmassa. 

Lisäksi tehtiin pitkään noutotreeniä. Tunnustin jo alussa, etten ole tätä tehnyt kovin aktiivisesti :( Huono minä. Pito on hieman huonontunut. Tytti hetsasi koiraa kapulalla ja saikin sen hakemaan kapulaa monesti! Ja pitämään suussa! Ja tuomaan eteen! Jajajaja! 

Itselle siis muistutukseksi
- Kapulaa heitellään ja "kisataan" koiran kanssa kumpi kapulan saa
- Kun koiralla on kapula suussa peruutetaan, kehutaan, annetaan pidä käskyä
- Puruote saisi AINA olla tiiviimpi, näitä siis taas treenaamaan
- Kehuja ja palkkauksia hyvistä suorituksista, aina. Pitää olla innostavampi.

Kivat treenit, toivottavasti pääsen torstaina Jokelaan uudestaan.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Hei, osoitteeni muuttuu...

..Se on nykyään Ojangon toko treenikenttä 1..
Aamulla aussiet autoon ja menoks. On helpottavaa lähteä treenaamaan koirien kanssa, kun kepo lähtee vaunujen ja Eetun kanssa kävelemään. Maisterille on tärkeää päästä yksin lenkille, se on silloin niin polleeta että!

Käytiin isojen rekkujen kanssa ensin kävelemässä Sotungin 3,6km lenkki, jonka jälkeen ajattelin ottaa Pommille ensin aksa treenit, kun lihakset oli kunnolla lämmitelty. Tehtiin ensin A:lle irtoamista targetilla. Pommi kyllä irtoaa hyvin ja pysyi kontaktilla vapautukseen asti. Nää oli aika kivat ja Pommin mielestä kiva treeni. Vapautin koiran aina pallolla eteen päin.

Seuraavaksi otettiin hyppy sarjaa. Eli 6 hyppyestettä peräjälkeen hieman vinottain. Irtosi hyvin loppuu asti, vaikka en juossut vierellä. Välillä radan päässä oli pallo, välillä heitin pallon koiralle. Aluksi hyppytekniikka ei mielestäni ollut ihan puhdasta, teki töpötys laukka-askeleet parin esteen jälkeen. Nopeasti kuitenkin korjasi hypyt, kun pallo oli eri kohdissa, eli joko 2:n, 4:n tai 6:n kepin jälkeen.

Välistä vetoja tehtiin myös perinteisellä tavalla, eli hyppy esteen olivat neliön muodossa. Koira jopa kuunteli, yleensähän ongelmana on ollut, että Pommin mielestä aksa kentällä saa mennä niin kuin itse parhaakseen näkee. Nyt se kuunteli mua, jee. Varmaan osasyynä on ollut mun huono ja myöhässä oleva ohjaus. Tunnustan, olen aksaohjaajana melko huono, rintamasuunta on jotenkin aina väärä.

Kepit olivat tänään jotenkin tahmeat. En tiedä mikä niissä mätti. Vauhtia ei vain ollut ja keppejä jäi välistä. 

Aksan jälkeen otin Pommille ihan muutamia tokotuksia. Noutokapulan pitoa. Ei tykkää yhtään kun kuonoon kosketaan, ei sitten ollenkaan. Tätä on kiva lähteä korjaamaan, hitto kun oon antanut sen pitää kapulaan melko takana niin siellä on ja pysyy. Ryssinköhän koko noudon näillä pitotreeneillä. Sen näkee sitten.   

Merkille meno oli hidas. Siis hidas, meni ensimmäistä kertaa merkille laukalla. Tätä ei nopeuttanut edes merkin takana ollut pallo. Johtuiskohan lenkistä ja aksasta? Katsotaan tätäkin illemmalla uudestaan.

Seuraaminen oli huonointa pitkään aikaan: Käännökset väljiä, koira erkani, askelsiirtymät ihan onnettomat. Kettu sentään!

Pommin tokotuksista masentuneena hain Nitron A.K.A Jekkupatterin autosta. Hemmetti siinä oli virtaa <3 Ei sais sanoa näin, mutta tykkään Nipasta niin paljon juuri sen takia, että siinä on kunnolla virtaa, se tulee kentälle aina intopiukeena valmiina töihin. Pommille esim. juoksulenkki, aksatreenit ja toko treenit on paljon, kun ne tehdään peräkkäin, eikä sen liikkeissä ole enää sitä innokkuutta loppuvaiheessa. Ja nyt kun ollaan Nipan löydetty leikkimisen saloja ja olen alkanut luottamaan koiraan enemmän kentällä niin <3 Viereisillä toko kentillä oli Korrien koulutuspäivä, joten kentillä oli porukkaa ja liikkeellä paljon koiria. 

Alkuun petrattiin taas sivulle tuloja. Nämä alkaa olla aika hyvällä mallilla, tykkään. Ja olen oman käden heilautuksenkin onnistunut jotenkin häivyttämään. Seuraamisen tekniikkaa otettiin namin kanssa, eli hyvistä käännöksistä, askelsiirtymistä ja vauhdinvaihdoksista namppaa suuhun. Intoa koiralle otin hetsaamalla ensin räsyn kanssa ja "vauhdista" seuraamaan. Työmoraali oli näin hyvä. 

Seiso-istu- ja maahan vaihtoja peruuttamalla ja lennosta. Istuminenkin alkaa jo onnistua, ongelmana on selkeästi ollut se, ettei koira ole oikein ollut varma liikkeestä. Nipa istuu niin tosissaan <3 Sillä oli koko ajan sellainen "mä osaan, näinkö, näinkö, oonko vähän pätevä" -ilme. Vaihtoja tehtiin myön narupallon kanssa, näin maahan menoon tuli taas vauhtia ja seisominen oli nopea! VAUUUU, pätevä! Ja kyllä, olen oppinut hieman paremmin taas kehumaan koiraa, joka selkeästi nostaa koiran innon potenssiin 3, kun se saa suullisen palautteen siitä, niin Nipa yrittää vielä kovempaa.

Merkki löytyi tänään hyvin. En käynyt ensin edes koiran kanssa katsomassa merkkiä, vaan nosti merkin katseellaan ja lähti lujaa! Eikä edes haukahtanut. Laitoin merkin vielä siten, että aidan toisella puolella oli muita treenaajia, ja nekin tekivät merkkiä & ruutua. Palkka tuli välillä multa, eli heitin pallon ja välillä pallo oli merkin takana. Ilman palloa merkin takana tuli muutama saalisloikka, mutta korjasi itse nopeasti kroppansa kauemmaksi merkistä. Olin tähän kyllä tyytyväinen.

Luoksetuloja otin vain pallon kanssa, eli vauhtitreeniä. Ensimmäistä kertaa haukahti, muut kerrat ok. 

Lopuksi käytiin vielä kävelemässä ympäri Ojankoa. Riitta Jantunen-Korri muisti meidän kevään kursseilta, ja sanoi, että ollaan edistytty. Oli kuulemma kurkkinut aidan takaa meidän treenailuja. Meno näytti kuulemma hyvältä, noottia tuli siitä, ettei olla vielä käyty kokeessa. Uuups!

perjantai 12. lokakuuta 2012

Elämäni toko kentällä

Tänään puolen päivän aikaan pakkasin aussiet autoon ja ajoin Ojankoon treenaamaan. Nipsutin otti ensin Alo luokan setin ja hieman muuta humputtelua:
- Paikkamakuu, 2 minuuuttia. Ok, pää pyöri liikaa. Pysyi paikalla, vaikka liikuin ja kävin Pommin luona kauempana
- Seuraaminen hyvää, kivat käännökset. Ohjaaja osasi jopa täyskäännöksen askeleet. Ja tiedän, että oikealle kääntyminen olisi helpompaa, vasemman kautta käännös on kuitenkin treenin alla
- Liikkeestä maahan Alo luokkaan hyvä. Ylempiä luokkia varten saisi pudota nopeammin hissinä alas. Varma liike.
-Luoksetulo ihan ok. Jäi hieman kauas, niin kuin aina. Siirtyy edestä sivulle nätisti
- Liikkeestä seiso, oon ryssiny tän jotenkin. Annan katseavun, jolloin koira pysähtyy, ilman sitä saattaa jatkaa seuraamista. Prkl.
- Hyppy, ok. 
- Merkin paikka löytyi tänään helposti. Kävin laittamassa pallon tötsän taakse hieman kauemmaksi, jolloin saalisloikkaa ei tule.
- Kapulan pitoa. Pitää hyvin, kestää käskyn tulla luokse ja istua.

Pommille otin aluksi paikkamakuuta. Reilun minuutin jälkeen nousi taas ylös (niin kuin kokeissa...) karjasin koiran takaisin maahan ja se pysyi siellä 3 minuuttia. Palkkasin maltillisesti. Pääsinpäs huomauttamaan ylös nousemisesta, hah!
- Seuraaminen ihan super, jannulla oli virtaa. Naksuttelin kontaktista ja korrekteista käännöksistä. 
- Hyppynouto hyvä. Ei varastanut, toi kapulan korrektisti eteen. Tosin pitää kapulaan hieman liian takana. Tarvis varmaan ottaa pito treeniä.
Tasamaa nouto, karkasi ensimmäisen kerran, karjasin takaisin. Ei palkkaa. Lähetin kapulalle uudestaan, jäi vinoon --> Ei palkkaa. Sitten alkoi Pommilla raksuttaa, ettei auta perseilyt ja loput toistot ok.
- Luoksetulot hyviä ja nopeita. Olin taas varma, että rontti tulee päin, mutta jarrutti oikealla kohtaa. Jeps
- Merkki löytyi tänään myös Pommilla, palkkasin pallolla oikeasta kohdasta. 

Lopussa Pommi kävi humputtelemassa aksa radalla pientä radan tynkää. Hauskat treenit molemmille.

Viisi tuntia myöhemmin löysin itseni Nitron kanssa Ojangosta uudestaan, hallitreeneistä. Hieman lisäjännitystä toi hemmetin suuri mustaterrieri uros, jolla on kuulemma hieman aggrea toisia kohtaa ja joka haastaa mielellään. Hienoa saatana. Pidin Nipan kuitenkin koko ajan käskyn alla ja hallinnassa, joten meidän puolesta treenit meni ok. Terrieri sai länkyttää omassa kulmassaan, ohjaaja ei uskaltanut päästää koiraansa irti. Hienoa ja rentouttavaa treenata kun saa pitää silmät selässä. Minä päätin luottaa koiraanija treenata. Nipa oli kunnolla koko treenin. Nipsutin pääsi jopa leikkimään bc pennun kanssa ja taisi rakastua Perro tyttö Unaan sen verran ihailevia katseita piti vielä treenien jälkeenkin Unaan luoda..

Treenattiin kaikkia jääviä liikkeitä ja yritin saada niihin hieman lisää vauhtia. Istuminen on meillä ollut aina huono, johtuu täysin siitä, että en ole sitä kovinkaan treenannut. Seisominen alkoi olla jo parempi. Peruuttelin ja annoin koiralle käskyä ja jatkoin itse matkaa. Toimi hyvin. Päätin nyt taas tehdä jääviä osissa, jotta saan nopeita liikkeitä. Carita oli samaa mieltä kanssani maahan menosta, voisi olla nopeampi, sillä koira siihen pystyy. 

Seuraamiset hyviä. Varsinkin nopea seuraaminen, menin itse melko lujaa, en mitään "tässä nyt vähän nopeampaa yritän mennä" skeidaa, vaan ihan kunnon juoksua. Hienosti pysyi, olin ylpeä. Taaksepäin askelmia tein nyt siten, että astun hieman vinoon, koira pysyi hyvin rinnalla.

Kapulan pito treenejä tehtiin myös siten, että pieni bc pentu riekkui melko lähellä. Hyvin piti kapulaa. Lopuksi otettiin vielä paikkamakuut. Nipa pysi hyvin, tosin pää pyöri. Aidan takana länkytti Nitroa pari kertaa suurempi berninpaimenkoiran kokoinen aussie uros, jonka haukkumiselle ohjaaja ei tehnyt mitään. Mua vitutti, samoin Nipaa, näin sen ilmeestä. Mutta pysyi paikalla. Mun pieni taskuraketti <3

Hyvä treenipäivä.







torstai 11. lokakuuta 2012

To-Koa koko elämä

Torstaina päästiin vihdoin Jokelaan tokoilemaan. Ilma oli kylmä!
Tarkoituksena oli ottaa Nitrolle luoksepäästävyyttä, se kun on alkanut väistämään. Tytin kanssa alkoi sujua ihan ok myös ilman namia. Samppa oli haasteellinen ja koira nousi pari kertaa mun eteen seisomaan. Namppaa syötellessä pysyi kuitenkin lopulta paikallaan. Katrin ja Katjan kanssa meni ihan ok. Tämä on siis ihan selkeästi vain treenaamisesta kiinni ja mitä Tytin kanssa juteltiin, Nipa ei todellakaan ole mikään "töissä ja muutenkin elämässä rakastan kaikkia" -koira. Eikä sen tarvitsekaan olla. Se on mamman poika, hah :)


Seuraamista tehtiin myös, paikka hyvä, samoin vire. Samppa tosin huomautti mun onnettomasta palkkaamisesta ja siitä, että kun huomaan, että kehä alkaa loppumaan alan itse himmaamaan ja koirakin muuttuu epävarmaksi.

maahan-seiso-istu vaihtoja peruuttamalla, nämä ihan ok.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Ihan pihalla

Kaikenlaista on tullut tehtyä, en kyllä edes tiedä missä välissä. Ristiäisten järjestäminen ja niihin leipominen on vienyt hyvin aikaa. Jotenkin sitä vaan on päässyt treenailemaankin.

Keskiviikkona oltiin Jokelassa moikkaamassa Mailinia ja Liraa. Ja treenattiinkin vähän. Merkin paikka oli taas Nitrolla hakusessa ja merkille meno oli ihana saalisloikka.. Tätä lähetään nyt sitten korjaamaan lelun avulla, eli lelu on kauempana merkistä, jotta loikkaa ei tulisi. Vihdoinkin kun Nipalle on löytynyt pallo, jonka kanssa se tykkää reikkua :)

Seuraaminen on kuulemma ihan kivaa, ellen nyt ite ryssi sitä.. Täyskäännös harjoituksia tekee ohjaaja, ei koira. hah. Tämä ei tosin tullut yllätyksenä.

Nouto treeneihin otettiin mukaan kapulan kantoa, liikkeessä pitoa ja eteen tuloa. Kyllä tämä tästä alkaa hiljalleen iloksi muuttua epätoivon syövereistä.

Perjantaina alkoi Nitron hallikausi Vuokkoset areenalla. Treeniryhmässä oli bc pentu (about 10 viikkoa, Toberoilta, valloittava tapaus), Espanjanvesikoira ja pyreneittenpaimenkoira. Ryhmästä puuttui tällä hetkellä mustaterrieri, Nitron musta vaate. Katsotaan miten meidän ensi kerralla käy.

Hallitreeni meni ihan ok, koira ei rähissyt kertaakaan kenellekään. Paitsi isolle pahvikoiralle... Ja oli irti hihnasta, toim huom! Seuraamista oli kiva tehdä peilin edessä, eikä se jätättänyt. Täyskäännökset ohjaajalla parempia :)

Sivulla ollessa koira kuulemma on hieman kasassa, tähän ei ole kukaan koskaan puuttunut. Ja istuu hirveän väljästi, siis että koira saisi olla enemmän paketissa. Hmmph, tähänkään ei ole kukaan koskaan kommentoinut, enkä ole edes ajatellut koko asiaa.

Luoksepäästävyys ja kehään tulo tarkastus, Nitro ei antanut Caritan koskea itseensä, ei ottanut edes herkkuja kädestä. Piileskeli mun selän takana. Mitä ihmettä? Luoksepäästävyydessä koira meni mun taakse, paineistui selvästi Caritan läsnäolosta, en tajua. Tämän jälkeen kaikki Caritan toiminta oli Nitron mielestä epäilyttävää, se luimisteli vain mamman lähellä. Nice.

Paikkamakuu 2x2 minuuttia. Koira pysyi hyvin, oli kuitenkin kovin levoton. Pää pyöri ja olin varma, että lähtee paikalta. Viereisellä kentillä treenattiin agilityä ja tokoa. Meteli oli melkoinen. Aivan liian levotonta makaamista, tämä oli mulle henkilökohtaisesti suuri yllätys ja pettymys. Ehkä se siitä.

Ollaan myös käyty jäljestämässä. Niistä ei nyt jaksa turista, mutta laitetaan keppitreeneistä kiva kuva, jossa Nipa ylpeästi ilmaisi kepin sijasta sienen...

Paljon on taas mietittävää ja harmittaa potenssiin tuhat, että en päässyt Särkivaara leirille. Toisaalta, olihan lapselle nimikin annettava...