Jäljellä, koko viikonloppu jäljellä

Koirat ovat viikonlopun aikana syöneet ruokansa jäljeltä. Perjantaina iltajäljet, lauantaina ja sunnuntaina aamu- sekä iltaruoka jäljeltä.

Diili:

Perjantaina jotenkin aivan ulalla, "mikä juttu, mitä pitää tehdä, minne mennä". Taisteltiin tiemme loppuun.

Lauantaina aamujälki haparointia, ei helpottanut yhtään se, että nurmikolla oli laajalti harhajälkiä ja joku päätti tulla sosiaalistamaan vihaista koiraansa meidän lähelle ja tuijottamaan tekemisiäni. Ei voinut poistua, eikä lähteä minnekään, räyhätti vain koiraansa lyhyen matkan päästä. Iltajälki oli jo parempi, nyt häiriönä oli puussa kiinni oleva länkyttävä Nitro.

Sunnuntain aamujälki oli vaikea. En tiedä miksi. Koira pysähteli, haisteli ilmaa, kävi istumaan ja käänsi päänsä pois jäljeltä. Jälki oli n.200 askelta ja satunnaisilla askelilla juustoa Diili jätti melkein kaikki syömättä. Jäljellä oli myös purkkeja, ei oikein tiennyt mitä niiden kanssa pitäisi tehdä. Annoin maahan käskyn purkilla, koira tulee sivulle.. En oikein tiedä miten tässä olisi pitänyt toimia, kirjaimellisesti rämmittiin kuitenkin loppuun. Jäi huono mieli itselle, koiran palkkasin lelulla jäljen lopulla. Huomasin, että jos Diiliä kehuu jäljellä hiljaisella "hyvä" niin koira keskeyttää jäljestämisen. Ehkä luulee, että se on on vapautus jäljeltä?

Sunnuntain iltajälki meni hyvin, oikeastaan paremmin kuin hyvin. Koska itselle jäi aamujäljestä niin huono mieli ja päivän pohdin mitä teen väärin, niin tein ihan vain 150 askeleen jäljen, kolme purkkia, lopussa Cesar koiranruoka palkkana. Alkuun melkein jokaisella askeleella juustoa, ei syönyt, meni vain ohi. Nyt jo selkeästi selkeämpää, että purkilla mennään maahan. Jäljesti hyvin ja keskittyneesti, ehkä sai kuitenkin varmuutta lisää aamujäljestä kun kehuin? Purkin jälkeen jatkoi itsenäisesti jäljestämistä kun oli siirtynyt taakse. Kehuin matalalla äänellä kulmissa, ei häiriintynyt. Lopussa retuutusta räsyllä. Tykkäsi kovasti, oli jotenkin polleena :)

NITRO:

Perjantaina hieman haparointia, sama kuin Diilillä. Paljon harhoja ja jäniksen paskaa.

Lauantaina Nitron jäljestämisessä ei sinällään ollut mitään moitittavaa, lähtee hyvin jo pitkältä jäljestämään. Alku ehkä mennään liian lujaa häntä tanassa. Lauantaina jäljillä siellä täällä namppaa, ei oikein halunnut syödä, sen verran oli intoa päästä loppuun.

Sunnuntaina Hyvät perus jäljet. Selkeästi viikonlopun jäljestäminen tuonut taas muistiin mitä pitikään tehdä, saanut huomattavasti lisää varmuutta. Keppien ilmaisu edelleen takkuaa, on jotenkin epävarma, joten nyt mentiin purkeilla. Ilmaisi hyvin. Sunnuntain ensimmäisellä jäljellä oli muutaman purkin välissä ilmaistavana keppi, epäröi hieman, toinen yli meinasi mennä, peruutti (!!) kuitenkin takaisin ja jäi pönöttämään kepille. Iltajälki olikin sitten korkeamma ruohikossa, en yhtään itsekään muistanut ja tiennyt missä jälki menee aloitusta lukuunottamatta. Niin vain nousi kaikki purkit ja hyvin löysi loppuun. Eli keppien vahvistamista Nitrolle ja vaikeampia jälkiä. Sunnuntain jäljillä ei ollut yhtään namia, ei sitä edes kaipaa. Sunnuntaina Nitro oli hieno. On hieno.

Molempina päivinä alustana on ollut pitkää heinää, hyvin ylipitkää, eli välillä en kyllä tiedä itsekään missä jälki menee. Kiva viikonloppu, kivat koirat, kiva ilma. Ja kivaa kivaa kivaa... :)

Ajatuksia koiraurheilusta

Oon tässä lähiaikoina hieman katsellut ja kuulostellut (googlaillut, tarkkaillut, stalkannut toisten blogeja..) ja pohtinut tätä koiraurheilumaailmaa. Olen hirveän paljon itse miettinyt mihin lokeroon kuulun ja millainen se intohimo koiria ja niiden kanssa tekemiseen on. Ja vaikka mä olen itse viettänyt hiljaiseloa ja ollut niin sanotusti telakalla enemmän ja vähemmän viimeisen vuoden, niin silti olen takapiruna saanut seurailla ja olla mukana monenlaisessa.

Koiraurheilu, kyllä mun mielestä koirien kanssa puuhaaminen on koiraurheilua, on äärimmäisen mielenkiintoista. Ja joskus tuntuu, ettei sitä oikein kukaan "ei koirien kanssa" tekevä ihminen ymmärrä, miten monta tuntia noiden elukoiden kanssa vietetään, mitä kaikkea siihen kuuluu ja ennenkaikkea miten loistavalta ja hyvältä se yhdessä tekeminen tuntuu. Ja sitten se flow, laji kuin laji, mutta kun se flow. Niin, muutamia sellaisia hetkiä itsellänikin on mielestäni ollut, vaikka ei mulla missään lajissa mitään ihmeellisiä meriittejä ole. Mut hei, I´m back in business ;)

Diilin kanssa meillä on mun mielestä hyvä suhde. Tällä hetkellä D juoksee edelleen, mikä ei kuitenkaan ole vaikuttanut sen treenimotivaatioon. Kotona se on rauhallisempi ja enemmän omissa oloissaan, mutta lenkillä, ulkona ja treenatessa se on ollut oma itsensä. Oon paljon tässä pohtinut, mitkä ne Didin tavoitteet voisi olla. Ne ei oikeasti ole vielä selkeät.

Hakutreeneissä ollaan päästy käymään aivan säälittävän vähän. Ja jos miettii miten vähän ollaan käyty viime aikoina, voi kai olla tyytyväinen siihen, että koira on mennyt eteenpäin. Tai sitä on ainakin kehuttu ja se on selkeästi halukas tekemään sitä. Haku ei ole Diilin kanssa sellaista vääntämistä, koska sitä mä en halua, en missään lajissa. Haun osalta olenkin miettinyt viime aikoina, mikä olisi Diilille se luontainen tai paras ilmaisu. Koirahan ei hauku oikeastaan missään tilanteessa, ainakaan turhaan. Mutta jos sitä ärsyttää ja härkkii niin kyllä sieltä se haukku tulee. Toisaalta, tuleeko sieltä sellainen haukku kun mä haluan ja millainen sen pitää olla. Sitä en tiedä. 

Sitten Nitro. Nitti on ollut kovilla. Kotona juoksuinen narttu ja treenatakin pitäisi. Sen kapasiteettia, yleistä koirana olemista, jokaista askelta ja liikettä, sekä työmotivaatiota on testattu viime viikkoina aika rankalla kädellä. Joku tuntematon mulle jo treenikentällä sanoikin, että miksi mä laitan koiran sellaiseen tilaan, valintojen äärelle. Ei se mun mielestä ole valinta, ei ole mitään muuta vaihtoehtoa, kun keskittyä treenaamiseen ja yhdessä tekemiseen. Juoksunarttu ei mun mielestä voi olla ylitsepääsemätön este treenaamiselle. Se ei voi olla sellainen häiriö, ettei koira voisi keskittyä, jos koiralla on riittävä motivaatio työskentelemiseen. Ja ei se tota ronttia ole treenikentällä vaivannutkaan, vaikka ihana tyttö hengaa vierellä.

Koiraurheilu on upeaa. Se on vaan niin hienoa. Joskus mietin, että miten voi olla iloinen ja onnellinen jonkun tuntemattoman puolesta. Kun se tuntematon onnistuu ja tekee hyvin. Se jos jokin on hienoa. Puhumattakaan siitä, miten upeaa se on, kun tuntee koirakon joka tekee upeasti. Se vasta hienoa on. Ensi viikonloppuna jännätään, tuttujen ja tuntemattomien puolesta. Ensi viikonloppuna hengitän koiraurheilua pitkästä aikaa paikan päällä. Niin hienoa.

Ohoi ja tuulta päin

Huhhuh, paljon on tapahtunut vuodessa. Tai no jos tarkkoja ollaan niin vajaassa vuodessa. Blogi on ollut hiljaa, monestakin syystä. On ollut henkilökohtaisia asioita, joiden vuoksi on pitänyt miettiä omaa ajankäyttöä ja elämää muutenkin uusiksi.

Nyt kuitenkin uusi paikkakunta ja hiljalleen alkaa elämäntilanne olla sellainen, että aikaa koirien treenaamiseen löytyy enemmän. Vaikka blogi on ollut hiljaa, ei se tarkoita, etteikö koiria olisi treenattu. On niitä. Tosin ilman mitään tavotteita. Olen kuitenkin huomannut itsessäni sen piirteen, että tavotteita on asetettava, muuten treenaaminen on sellaista "vähän sinne päin" -touhua.

Diili on kasvanut. Siitä on tullut iso. Kaikki 16 kiloa. Diili on, miten sen sanoisi. Valloittava persoona, se hurmaa kaikki. Treenaamisessa mulla on jonkin verran sen kanssa haasteita. Tai haasteita ja haasteita. Jokainen koira on toki erilainen, mutta Diili on sanotaanko mielenkiintoinen treenattava. Didi on persoona, se on hemmetin eläväinen tyyppi. Diili valloittaa kaikkien sydämen, se on vaan.. Niin Älytön.

Muutamia plussia listatakseni
- Se on vilkas (välillä liiankin, tämä voi toki olla miinuskin)
- Sillä on erinomainen motivaatio (mun mielestä)
- Se osaa treenin jälkeen rauhottua hyvin (ei sählää ja säpellä vaan käy maaten ja hengailee)
- Se on erittäin nopea
- Palkkautuu hyvin lelulla ja namilla

Ja sitten, muutamia pohtimiani miinuksia. Näissä siis ajattelen itseäni ohjaajana ja myös sitä mikä tuo omaan ohjaamiseeni ja kouluttamiseeni haasteita
- Diili kyseenalaistaa melkein kaiken (joo se on narttu..) verrattuna Nitroon, joka on mallia "ai sä sanot et tehdään näin, niin tehdään sit näin" (joo ei saa verrata) 
-  Se osaa säheltää ja koheltaa ja on erittäin malttamaton, joissain asioissa. Tämä toki on varmasti pitkälti koulutuskysymys
- Se on vilkas (Ja tämä on samalla plussakin, jos se osaa hyödyntää)

Diili on älytön persoona. Se oikeasti on. Niin hyvässä kuin pahassa. Mun pitää vaan oppia tuntemaan sen metkut ja opittava hyödyntämään sen äärettömän hienot harrastuskoiran ominaisuudet. Ihan oikeasti. Diili on mun kasvunpaikka myös ohjaajana, se ei nöyristele mua, mutta Diili ei myöskään aliarvioi mua. Didi on nöyrä ja selkeästi kunnioittaa ohjaajaansa, mutta huumorilla se yrittäää välillä keventää tunnelmaa. Se tekee mitä sanotaan, omalla twistillään ja siitä tulee upea harrastuskoira, kun mä vaan osaan kaivaa ne oikeat jutut esille.

Nitro on Nitro. Nykyään tuntuu äärettömän helpolta treenata sen kanssa. Vaikka se on luonteeltaan vittupää (myöntäkää nyt muutkin tämä fakta), niin jotain tossa rekussa on sellaista, mikä vetoo muhun. Olisko se sitten se, että ollaan molemmat vittumaisia tulisieluja ja loppujen lopuksi hemmetin voitontahtoisia vai mikä. Mene ja tiedä. Nitro on muuttunut viimeisen vuoden aikana paljon. En tiedä vaikuttaako siihen ikä vai se tosiasia, että moni juttu meidän elämässä on muuttunut, ollaan esimerkiksi vuoden sisään muutettu neljä kertaa. Kyllä. Neljä. Nipa on äärettömän tarkkaavainen ja etenkin mun tyttöä kohtaan se on jotenkin niin suojelevainen ja rakastavainen. Se saattaa hengaa iltaisin tytön sängyn vierellä ja odottaa, että hän nukahtaa. Toisinsanoen, Nipasta on tullut nössö.

Nitro on jännä koira ja selkeästi siihen vaikuttaa ei treenatut kaudet. Silloin se on levoton ja mä itsekin huomaan, että se ei ole onnellinen, jos ei saa tarpeeksi niitä harrastuskoiran perusjuttuja: liikuntaa ja treeniä. Lisäksi tälle koiralle on myös tärkeää (nykyisin, ennen se ei halunnut olla mukana, vaan oli mielummin omissa oloissaan) saada olla  mukana ihan arjen perusjutuissa. 

Nitro on mun mielestä  edelleen ihan super treenikaveri. Se antaa mulle kaikkensa. Ihan oikeasti, se tekee miten se on opetettu, mitä siltä on vaadittu. Se kyllä osaa ja paikkaakin ohjaajan virheitä toisinaan. Se on siinä jännä, että se tekee niinkuin sanotaan, vaikka tietäisi, että nyt menee väärin. Esimerkkinä: Tehtiin jotain hömppäaksaa tässä yks kerta. Mun piti laittaa koira putkeen, mutta jotenkin ajattelin jo vieressä olevaa A-estettä, joten näytin koiralle putkea ja sanoin "kiipee". Se oli jo menossa putkeen, mutta korjas sit viime metreillä putken suusta ohi ja meni A-esteelle. "Sähän V**** sanoit kiipee". Mun oli pakko palkkaa koira. Taskullisella nakkia ja pallolla. 

Olkoot kuka Nitrosta mitä mieltä tahansa, sillä se ei ole niiden koira, vaan mun, mutta on se vaan sellanen epeli. Mä oon oikeasti repinyt viis kiloa hiuksia päästäni sen takia. Ja varmaan itkeny onnesta, sekä vitutuksesta yhden merellisen verran. Mutta koirasta en luopuisi, milloinkaan, koskaan, ikinä. On se sellanen vittupää ettei toista ole. 

Näillä tunnelmilla kohti parempaa vuotta, hienompaa treenikautta. Tavotteita asetellaan tässä kunhan palaset on kohdillaan.